Kuusiston kirkko
|

|
Linnanrauniontie 157, 21620 Kuusisto
|
Puhelin
Faksi
Suntio Ismo Suominen
|
|
(02) 255 7083
(02) 255 7083
040 341 7177
|
- Helppo pääsy liikuntaesteisille
- Helppo pääsy näkövammaisille
- Induktiosilmukka huonokuuloisille
Avoinna tapahtumien yhteydessä ja sopimuksen mukaan.
|
Kuusisto mainitaan Piikkiön kappeliseurakuntana vuonna
1653. Kuusiston asukkaat rakensivat tuolloin saarelleen kirkon,
joka oli 1700-luvun lopussa huonossa kunnossa. Vuonna 1792 nykyinen
puukirkko pystytettiin todennnäköisesti ensimmäisen
kirkon paikalle. Sekä saarnastuoli että sen katos ovat
Kuusiston ensimmäisestä kirkosta.
|

|
Kuusiston kirkko on saaristolaistyylinen lyhytnurkkainen,
suorakaiteenmuotoinen hirsirakennus. Sen pohjoisseinällä
on korkea sakaristo. Kirkon ulkoasua ja sisätilaa muutettiin
huomattavasti vuosina 1899-1900. Muun muassa pystylaudoitukset
korvattiin vaakalaudoituksella ja kirkko maalattiin harmaaksi.
Vuosina 1973-1974 kirkon ulkoasu palautettiin mahdollisimman
lähelle alkuperäistä.
Sisätilojen laudoituksia purettaessa saatiin
päivänvaloon hyvin säilynyt kangastapetti. Sen
pohjaväri on valkoinen ja siihen on maalattu suuret
korinttilaistyyliset pylväät, joiden väritys
jäljittelee punaista marmoria. Pylväiden jalustat ovat
harmaata kivi-imitaatiota.
|
Kruununvouti S. E. Gröning lahjoitti kirkkoon G. Sweidelin
maalaaman kaksiosaisen alttaritaulun vuonna 1795. Finbyn
Itätalon lahjana saatiin iso messinkinen kattokruunu vuonna
1795. Talollinen Henrik Smeds antoi vuonna 1806 pienen
messinkikruunun, joka on sijoitettu ylhäälle lehterin
kattoon. Valtioneuvos A. J. af Heurlinin lahjoituksena saatiin
puinen empire-tyylinen kruunu, mahdollisesti vuonna 1849.
Kristallinen empire-kruunu on talollisen August
Westerholm-Vuolahden lahjoitus vuodelta 1885.
Kuusiäänikertaisten urkujen julkisivu on vuodelta
1900. Urut uusittiin vuonna 1958. Kotiteollisuusopettaja Kaarina
Lehmussaari on suunnitellut ja valmistanut uudet
kirkkotekstiilit.
Tee virtuaalikierros Kuusiston kirkossa
Vanha asiakirja Kuusiston kirkon
perustamisesta (pdf 152 K)
Kaarinan seurakunnan sivut