Kenet voidaan kastaa?
Jotta lapsi voidaan kastaa, täytyy ainakin toisen
vanhemmista olla ev.lut. kirkon jäsen.
Lapsen huoltajat päättävät yhdessä lapsen
uskonnollisesta asemasta. Jos huoltajat eivät yhdessä
sovi asiaa, voi alle vuoden ikäisen lapsen huoltajana toimiva
äiti yksin päättää lapsen
liittämisestä ensimmäistä kertaa jonkin
uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi.
Mikäli tuomioistuin on päättänyt huoltajien
tehtävistä toisin, noudatetaan kyseistä
päätöstä.
Jos lasta ei ole kastettu vauvana, voidaan alle 12-vuotias lapsi
kastaa jos ainakin toinen vanhemmista kuuluu luterilaiseen
kirkkoon.
12-14 -vuotias lapsi voidaan kastaa, vaikka kumpikaan huoltajista
ei kuuluisi luterilaiseen kirkkoon. 12-14 vuotiaan kastamiseen
tarvitaan kuitenkin hänen oma kirjallinen
suostumuksensa.
15-vuotta täyttäneen on käytävä rippikoulu
ennen kastetta.
Myös aikuisena voi saada kasteen. Katso lisää
kohdasta aikuiskaste.