Vihkipappi
Vihkipappi on tavallisesti siitä seurakunnasta, jossa morsian on kirjoilla. Voit myös kysyä vihkipapiksi etukäteen esimerkiksi omaa rippi- tai perhepappiasi. Jos hankit itse vihkivän papin, ilmoita papin nimi seurakuntasihteerille jo varauksen yhteydessä. Kerrothan samalla myös, mikäli toivotte kaksikielistä vihkitoimitusta.
Vihkipapin nimeä voitte tiedustella noin kuukautta ennen toimitusta oman seurakunnan seurakuntasihteeriltä. Jos vietätte kesähäitä, voitte kysyä papin nimeä jo toukokuussa. Ulkopaikkakuntalaiset voivat tiedustella vihkipappia samalta seurakuntasihteeriltä, jonka kanssa on sovittu kirkon varauksesta.
Papin ja vihkiparin tapaaminen
Vihkipari tapaa papin ennen vihkimistä. Tapaamista kutsutaan toimituskeskusteluksi. Tapaaminen kannattaa sopia hyvissä ajoin, koska kesäaikana papit ovat myös rippileireillä ja vuosilomilla.
Papin ja vihkiparin tapaamisella on monta tarkoitusta. Vihittävät haluavat usein tutustua vihkipaikkaan ja harjoitella etukäteen alttarille tuloa, polvistumista ja muuta toimituksen kulkua. Vihkijälle puolestaan on tärkeää tutustua vihkipariin, jotta vihkitoimituksesta tulisi persoonallinen ja lämmin juhlatilaisuus. Vihkikeskustelussa käydään läpi myös vihkimisen sisältö ja avioliiton merkitys. Vihkikaavat sisältävät vaihtoehtoisia osioita. Myös näistä päätetään keskustelun aikana.