Vihkitoimituksen kulku
Kutsuminen
Vihkitoimitukseen ja hääjuhlaan kutsutaan vieraat usein perinteisesti kutsukorteilla. Pienimmissä häissä paikalla ovat vain hääpari ja todistajat, suurissa häissä vieraita voi olla jopa useita satoja. Mikäli hääjuhlan tila käy ahtaaksi tai järjestelyt hankaliksi, voi osan vieraista kutsua myös pelkästään seuraamaan vihkitoimitusta. Mikäli vieraiden joukossa on liikuntarajoitteisia henkilöitä, kannattaa etukäteen varmistaa myös heidän vaivaton saapumisensa kirkkoon.
Saapuminen kirkkoon
Perinteisesti häävieraat eivät näe vihkiparia ennen vihkitoimituksen alkua. Tämän vuoksi morsian tai vihkipari yrittää usein pysytellä piilossa vierailta, jotka saattavat saapua kirkon lähettyville jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Mikäli kirkossa on odotustila, voi morsian tai vihkipari vihkipari saapua kirkkoon odottamaan toimitusta jo ennen vieraiden saapumista. Morsian tai vihkipari voi myös saapua kirkkoon vasta muutamia minuutteja ennen toimituksen alkamista.
Kohti alttaria
Vihkipari voi astella alttarille yhdessä. Morsian
kävelee sulhasen vasemmalla puolella. Kun häämarssi
alkaa soida, vihittävät lähtevät liikkeelle ja
kävelevät kirkon
pääkäytävää pitkin alttarille.
Morsian voi saapua kirkkoon myös isänsä tai muun
miespuolisen sukulaisen saattamana. Tällöin sulhanen
odottaa morsianta kirkon etuosassa, takaa katsoen oikealla
puolella. Kun häämarssi alkaa soida, morsian ja saattaja
lähtevät kävelemään kohti alttaria.
Morsian kävelee saattajan oikealla puolella. Sulhanen
lähtee samanaikaisesti alttarilta vastaanottamana saapujia.
Hän kävelee heitä vastaan ja kohtaa heidät
kirkon keskivaiheilla tai etuosassa. Sulhanen ja saattaja
kumartavat ja vihkipari lähtee kävelemään
yhdessä kohti alttaria. Morsian kävelee sulhasen
vasemmalla puolella. Morsiamen saattaja astelee perässä
ja asettuu istumaan omalle paikalleen. Ennen alkusiunausta
morsiuspari voi polvistua hetkeksi alttarille.
Perinteen mukaan morsiamen sukulaiset ja ystävät istuvat
kirkossa takaa katsoen vasemmalla puolella, sulhasen lähipiiri
puolestaan takaa katsoen käytävän oikealla puolella.
Morsian kävelee siis kirkkoon ja ulos kirkosta
lähempänä omia sukulaisiaan, sulhanen taas
lähempänä omia sukulaisiaan.
Kaaso ja bestman
Jos kaaso ja bestman osallistuvat vihkitoimitukseen, niin sen aikana he seisovat yleensä viistosti hääparin takana. Kaaso on morsiamen ja bestman sulhasen puolella alttaria. Halutessaan morsian voi antaa kimpun kaasolle vihkitoimituksen ajaksi tai asettaa sen alttarikaiteelle. Bestman voi pitää hallussaan sormusta toimituksen alkuosan, kunnes pappi pyytää sitä.
Vihkimisen kulku
Vihkikaavan toteuttamiseen on monenlaisia vaihtoehtoja.
Vihkimisen kulkuun ja kaavavaihtoehtoihin tutustutaan
etukäteen yhdessä vihkipapin kanssa. Vihkitoimitukseen
kuuluu aina raamatunlukua, puhe, kysymykset, aviopuolisoksi
julistaminen, rukouksia, virsiä ja musiikkia.
Hääparin ei tarvitse jännittää
vihkitoimituksen kulkua eikä muistaa sen kaikkia
yksityiskohtia ulkoa. Papin kanssa etukäteen
käytävässä keskustelussa sovitaan vihkikaavasta
ja samalla myös merkeistä, joilla pappi voi
vihkitoimituksen edetessä muistuttaa vihkiparia esimerkiksi
polvistumaan tai kääntymään kirkkosaliin
päin.
Alttarilta poistuminen
Vihkitoimituksen lopuksi pappi ojentaa vihkiparille raamatun ja
onnittelee heitä. Hääpari kääntyy
kirkkosaliin päin ja lähtee astelemaan alttarilta
pääkäytävää pitkin kohti kirkon
ulko-ovea häämarssin tai päätösmusiikin
soidessa. Koska hääpari poistuu kirkosta viimeisenä
vasta juhlavieraiden jälkeen, jää hääpari
yleensä kirkon tuulikaappiin, odotustilaan, urkuparvelle tai
muuhun soveltuvaan tilaan "piiloon" odottamaan vieraiden
poistumista. Järjestelystä sovitaan kunkin kirkon
kohdalla erikseen. Juhlavieraiden poistuttua hääpari
kävelee ulos kirkon pääovesta vierasjoukon
keskelle.
