Turun linnan kirkko - haat - Kirkkoon.fi

Häätarinat

Turun linnan kirkko

Mukana aikakausien virrassa

Halusimme meidät vihittävän Turun linnan kirkossa. Olemme molemmat kiinnostuneita kaupunkimme historiasta, joten koimme liittyvämme näin aikakausien virtaan. Oli kiintoisaa ajatella, että itse Juhanna Herttua on ollut samassa kirkossa, jossa meidät vihittiin. Leena

Juhlava ja historiallinen

Menimme vihille linnan kirkossa, sillä meitä kiehtoi sen kauneus ja linnan tarjoamat historiallisen upeat puitteet. Vihkiminen sujui hyvin ja oli kaunis tapahtuma. Linnan kirkossa vihille aikovan kannattaa kuitenkin huomata muutamia asioita. Kirkossa ei ole hääparille omaa sisäänkäyntiä ja vihkimisiä on tiuhaan, joten meilläkin vieraamme näkivät kun juoksimme pääaulan läpi yläkertaan ja edelleen kirkkotilaan odottamaan. Lisäksi liikuntarajoitteiset vieraat kannattaa huomioida erikseen: linnassa on paljon jyrkkiä portaita, mutta vahtimestari opastaa hissille tarvittaessa. Linnan kirkosta peritään myös tilavuokraa. Kanttori ei tule kirkkoon automaattisesti seurakunnasta, vaan se pitää itse hankkia esim. konservatoriolta. Riisiä saa heittää vain portin ulkopuolella, ei lainkaan esim. pihalla. Mutta kauneimmat hääkuvat saa kyllä kesällä linnan puistossa!! Linnanneito