Valitsimme vihkikirkoksi Tuomiokirkon, koska se oli aivan juhlapaikan läheisyydessä (Vanha Raatihuone) ja lisäksi se on kotikirkkomme. Meidän tilanteessamme olisi ollut outoa ja epäkohteliasta ajeluttaa vieraita pitkin Turkua, kun oli mahdollista kävellä puiston poikki. Leena
Tuomiokirkossa vihkikirkkona kiehtovat sen historia, upean ulkonäkö sekä loistava sijainti. Kristiina
Vihkimisemme oli Turun tuomiokirkossa helmikuussa 2006. Valitsimme kirkon, sillä se on komein Turun kirkoista ja edustaa Turkua. Oikeastaan valitsimme vihkimisen Tuomiokirkossa + hääjuhlan Akatemiatalon juhlasalissa yhdistelmänä, sillä ne sijaitsevat lähekkäin ja ovat komeita arkkitehtuuriltaan. Niina
Olen aina tiennyt, että jos joskus menen naimisiin, tahdon että minut ja sulhanen vihitään Turun Tuomiokirkossa. Vaikka asuin lapsena eri puolilla Suomea, vietimme aina joulut Turussa ja joulujumalanpalvelus Tuomiokirkossa oli itsestäänselvä osa joulun viettoa. Kirkko ja sen tunnelma tekivät lähtemättömän vaikutuksen minuun lapsena. Tunnelmallisen pimeä kirkko, korkea holvikatto, tarinat kirkkoon haudatuista suurmiehistä ja -naisista, jännittävät kappelit ja kuorit, yhdistettynä joulutunnelmaan ja -lauluihin. Kun naimisiin meno tuli ajankohtaiseksi, päätimme poikaystäväni kanssa järjestää häät Turussa vaikka tällä hetkellä asummekin Helsingissä. Tuomiokirkko oli ainoa mahdollinen vihkikirkkovaihtoehto, enkä antanut sen häiritä, että Tuomiokirkossa on Suomen pisin alttarikäytävä ja että sata vierastamme katoaisivat täysin suureen tilaan. Kaikki vieraamme mahtuivatkin lopulta istumaan korkeakuoriin ja saivat todistaa vihkimistä hyvin läheltä. Tunnelma oli intiimi vaikka puitteet olivat komeat. Häämarssit ja musiikkiesitykset soivat erittäin kauniisti kirkossa ja itse vihkiminen lempikirkossamme olikin koko häiden mieliinpainuvin osa. Myös vanhempani taisivat arvostaa kirkkovalintaamme, olihan heidät myös vihitty aikoinaan siellä. Talvihäät
Päivä oli lokakuun viides ja jo aamusta asti oli aistittavissa, että päivästä tulee ikimuistoinen. Jännitystä oli sopivasti ilmassa jo kauan ennen vihkimistä. Valokuvaus sujui kommelluksitta ja samoin vihkiminenkin Turun Tuomiokirkosa. Tilaisuus oli todella hieno ja ikimuistoinen ja suurin kiitos siitä kuuluu vaimolleni eikä vähiten siksi,että hän on jaksanut myös tähän asti kulkea rinnallani avioliitossamme. Tänä vuonna vihkimisestämme tulee kuluneeksi jo 15 vuotta! K.T.V
Meidät vihittiin Tuomiokirkossa muutama vuosi sitten. Koska meillä oli vain vähän vieraita, he pääsivät kaikki istumaan kirkon etuosan kuoriin, ihan alttarin lähelle. Tunnelma oli siksi todella juhlava ja läheinen. Jos olisimme joutuneet istuttamaan vieraamme kauas penkkeihin, emme ehkä olisi valinneet Tuomiokirkkoa sen juhlavuudesta huolimatta. Kuorikärpänen Me haaveilimme aluksi vihkimisestä pienessä ja tunnelmallisessa harmaakivikirkossa sekä hääjuhlasta kauniissa kartanossa meren äärellä. Emme kuitenkaan löytäneet meille sopivaa juhlatilaa, kirkkoja olisi kyllä ollut tarjolla. Juhlatilat oli myös varattu todella aikaisin. Kun aloimme suunnitella omia kesähäitämme reilua vuotta ennen, tarjosivat monet juhlapaikat jo ei-oota lähes koko kesäkaudelle. Ongelmaksi muodostui myös kulkeminen: miten kuljettaa häävieraat kirkosta juhlapaikalle ja iltamyöhällä takaisin kaupunkiin. Siksi päädyimmekin toisenlaiseen ratkaisuun. Varasimme juhlapaikaksi Akatemiatalon ja vihkikirkoksi Tuomiokirkon. Kansallispyhäkköön meitä sitoivat perinteet: molemmat meidät oli kastettu sen holvien sisällä ja se oli myös oma rakas "kotikirkkomme". Vihkiminen sujui hyvin ja kirkon käytävä oli ihanan pitkä! Oli myös hienoa, että vihkikirkosta oli kävelymatka juhlapaikalle. Vieraatkin olivat tyytyväisiä: puitteet olivat upeat ja autot sai rauhassa jättää kotiin. Prinsessa Ruusunen Koko hääväki pienessä kuorissa
Pienestä kirkosta kansallispyhäkköön