Hääpäivämme oli perjantai, heinäkuun 9. päivä vuonna 1993. Vihkiminen tapahtui kirkkoherranviraston kappelissa kello 14. Tulimme autolla Julininkulman pysäköintitalolle hyvissä ajoin. Ensin kävimme hakemassa hääkimpun ja sulhasen vieheen Linnankadulla sijaitsevasta kukkakaupasta. Aikaa oli vielä puolisen tuntia, joten odottelimme Aninkaistenkadun ja Eerikinkadun kulmassa ja katselimme Kruunukalusteen näyteikkunoita sen minkä jännitykseltämme pystyimme. Herätimme jonkin verran huomiota – morsian uudessa, persikanvärisessä leningissä ja sulhanen tummassa puvussa. Päivä oli helteinen ja sulhasen kaulus alkoi pikku hiljaa kiristää. Hikipisarat valuivat pitkin otsaa; syy oli osin helteessä, osin jännityksessä.
Halusimme hiljaiset häät kahdestaan ilman isoa häähulinaa. Olimme olleet kihloissa jo kymmenen vuotta ja meistä tuntui oikealta mennä vihille kahdestaan. Kappeliin olisi mahtunut parikymmentä ihmistä, mutta meitä ei ollut paikalla kuin viisi. Vihkipapin ja meidän lisäksi mukana oli todistajina kaksi kirkkoherranviraston työntekijää. Pappi puhui kauniisti, mutta tilanne jännitti niin paljon, ettei siitä juuri paljonkaan mieleen jäänyt. Vihkimisen jälkeen kävimme hääkuvassa ja ajoimme kotiin lepäämään pariksi tunniksi.
Illalla kävimme hääpäivällisellä hotelli Marina Palacen ravintolassa. Söimme currylla maustettua kuhaa, se oli herkullista! Muistan vieläkin kala-annoksen maun ja ulkonäön. Istuimme ikkunapöydässä ja katselimme Aurajoki-maisemaa. Samana päivänä Turussa vieraili Saksan presidentti ja hänen limusiininsa kulki Aurajoen vastakkaista rantaa pitkin. Helle hellitti hetkeksi, kun satoi muutaman pisaran vettä. Olimme suunnitelleet menevämme juhlistamaan hääpäivää Marina Palacen yökerhoon, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Sulhanen oli jännittänyt koko päivän niin kovasti, että hänellä oli hirvittävä päänsärky. Lähdimme siis kotiin nukkumaan. Sunnuntaina tarjosimme kakkukahvit vanhemmillemme, veljilleni, kummitädilleni ja -sedälleni. Aino