Hääjuhlaa voi viettää monella
tavalla. Parhaimmillaan häät ovat morsiusparin
itsensä tyyliset ja tunnelma lämminhenkinen.
Hääjuhlan ei tarvitse olla kallis eikä hääsuunnittelun viedä aikaa vuosia. Lämminhenkinen hääjuhla voi syntyä myös vaikkapa kahvitilaisuudesta kirkon pappilassa tai kesämökin pihalla kukkien keskellä.
Näille sivuille on koottu tietoa häihin soveltuvista juhlapaikoista Turun alueella. Seurakunnilla on monia eri juhlatiloja, joita voi vuokrata hääjuhlaa varten. Myös leirikeskuksista voit tiedustella hääjuhlan vietto- ja majoitusmahdollisuuksia. Lisäksi löydät sivuilta linkkejä muiden Turun ja lähialueiden juhlapaikkojen sivuille.
Päivän sujuvuuden kannalta on hyvä miettiä
tarkoin myös juhlapaikan sijaintia ja kuljetusten
järjestymistä kirkosta juhlapaikalle. Mitä helpompaa
siirtyminen päivällä juhliin ja illalla kotiin on,
sitä tyytyväisempiä ovat myös
häävieraat.